Taiteen torpedoimisen keinovalikoima laajenee. Kehityksen äärilaidat ovat suora brutalismi ja hivuttava sovinnollisuus.
Kajaanin kaupunginisät toteuttivat brutalismia kaksi vuotta sitten. Siinä paiskattiin kerralla silmille paperi, joka edellytti teatterin budjetista leikattavaksi 600.000 euroa. Kajaanin tapauksessa taidepoliittinen keskustelu ja kansalaisaktivismi johtivat äläkkään, jonka avulla tilanne pelastettiin.
Hivutukseen on hankalampi puuttua. Siinä on kyse hienovaraisesta taktiikasta, jolla taideyhteisöt sopeutetaan osaksi kaupungin imagoa. Tällainen menettelytapa on jo saanut jalansijaa kaupunkien vaatiessa kohtuuttomia katsojalukuja ja niitä varmistelevia ohjelmistoja laitosteattereiltaan. Nyt valjastetaan vapaita ryhmiä ja marginaalia.
Muun muassa Turku perää ponnekkaasti vastinetta rahoille, jotka se sijoittaa kulttuuriin. Jargonin mukaan puhutaan sitouttamisesta ja vastuusta. Vapaiden taideyhteisöjen tulee solmia sopimuksia siitä, miten ne toimivat kaupungin kehittäjinä. Tällä tavoin teatterin poliittisuus määritellään jännällä tavalla: teatterin pitää noudattaa Turku-strategiaa!
Eläköön uusi poliittinen teatteri!
Vapaat ryhmät ovat järjettömässä tilanteessa. Valtiontuet ovat jäässä. Niiden toiminta on saamassa myös kaupungeilta raamit kaulaan. Turussa kaupunginhallitus on jo tehnyt sopimuksia taideorganisaatioiden kanssa. Muun muassa Linnateatterilta vaaditaan, ett sen pääkohderyhmnä pysyvät lapset ja nuoret. Katsojatavoitteet on kirjattu, ja teatterilta edellytetään sponsorirahoituksen hankkimista.
Myös Turun kulttuurilautakunta valmistelee uusia sopimusluonnoksia. Kulttuuritoimenjohtaja Minna Sarteksen mukaan yhteisöt voivat elää "turvallisin mielin" kolmivuotiskauden, jolle ajalle sopimus tehdään. "Tavoitteena on, että voisimme yhdessä määritellä, millaisia suoritteita yhteisöt tarjoavat", Sartes muotoilee Turun Sanomien haastattelussa.
Tarjottuja suoritteita. Mielenkiintoinen sanapari. Ajatus on absurdi sellaiselle työlle, joka pyrkii uutta luovaan ja kriittiseen toimintaan eikä toimi yleisön miellyttmisen periaatteella. Teatteriryhmät, jotka köyhyydessään ovat olleet paradoksaalisen vapaita katsojien maun myötäilystä, istutetaan tekemään "takuutyötä". Taiteellista autonomiaa, johon ei voi kuulua poliittisia ja taloudellisia ehtoja, rajataan. Kontrollin tavoitteena on ohjailla tekijöitä kivempaan, viihteellisempään suuntaan. Tähän kuvioon sopii oudon hyvin korkean tason turkulaisen viranhaltijan kommentti, jonka mukaan nälkätaiteilijuus synnyttää parasta taidetta.
Vastaava ajattelu taitaa olla yleistymässä muissakin kaupungeissa, jotka valtionosuusuudistuksen myötä saavat lisää valtaa päättää rahoistaan. Pitäisi kai onnitella; neuvostoliittolaisen säätelyn ja länsimaisen markkinatalouden yhdistäminen koplataan harvoin näin sujuvasti. Jos Venäjän media on valtion ja bisneksen kontrolloimaa, meillä vapaalle taiteelle sensuuria rakentelevat viattomanoloiset suomalaiset maaseutukaupungit.
Tässä lehdessä Atro Kahiluoto kehittelee kollegiaalisen kritiikin diskurssia. Teemme myös matkan näyttelijä Janne Reinikaisen maailmoihin sekä varsinaisen syväsukelluksen "SciArtiin" – mitä kaikkea tulevaisuus tuokaan tullessaan!
Annukka Ruuskanen
