Ylioppilasteatterin johtaja Inkariina Simolan hyödyntää peliharrastustaan taiteen tekemisen metodina. Kun taistelee ja mättää vastustajaa turpaan, ajatukset kirkastuvat.
“Pelissä on vain pakko mennä ja toimia.”
Ohjaajaa kiinnostaa ihmisen tapa tavoitella draamaa elämässään.
”Jokin kiehtoo siinä vilpillisyydessä, että näytellään, muttei myönnetä, että näytellään. Ihmisissä asuu sisäinen draaman kaipuu. Toivon, että he voisivat hoitaa sen pois peleillä tai taiteella, ettei tarvitsisi hakea draamaa ihmissuhteisiin pettämällä tai kiusaamalla.”
Berliinissä asuvan Mikko Roihan mukaan Saksassa esityksen pitää sisältää yhteiskunnallinen väite maailmasta.
”Saksalaiselle tärkeää on analyysi esityksen jälkeen. Suomalainen teatteri ei ole epä-älyllistä, se vain toimii eri tavalla, elämyksen kautta”, ohjaaja vertaa.
Musiikkiteatterissa ilo on pinnassa, mutta parantamisen varaa piisaa. Musiikkiteatteria tehdään paljon, mutta huippuammattilaisia ei riitä kaikkiin produktioihin. Päivi Loponen-Kyrönseppä teki iskun lajin tämän syksyn kotimaiseen tarjontaan.
Eino Saaren mukaan Kajaanin kulttuuriväki jätetään pulaan poliittisessa päätöksenteossa ja arvokeskustelussa. Ahdinkoa pohdittiin tämänsyksyisessä Kajaanin Teatteritapaamisessa.
Kuopion Anti-festivaalin taiteilija lähti matkaan ja teos syntyi jaloittelun tuloksena. Taiteilija-tutkija Johanna Hammarbergin mukaan taiteen merkeissä on tosin kävelty jo romantiikasta lähtien.
Kaikki artikkelit lehdessä 7/2009
