”Draama vaatii miehisiä ominaisuuksia, kuten sodankäynti ja teurastaminen. Pyhästä dramaatikkojoukosta osa viekoitellaan radioon tai elokuvaan, osa sortuu mainosalalle, toimittajiksi, arvostelijoiksi, teatterinjohtajiksi tai vain viinaan, katkeruuteen ja aliravitsemukseen.”

Näin päätteli kirjailija, historioitsija Kaarle Hirvonen 1950-luvun alussa Teatteri-lehdessä. Hänen mielestään naiset eivät sopineet näytelmäkirjailijoiksi lainkaan, eikä suomalaisilla kansanluonteensa takia ylipäätään ollut toivoa tulla kelvollisiksi dramaatikoiksi – toisin kuin koleerisilla anglosakseilla ja skandinaaveilla sekä muotokulttuurin hallitsevilla kreikkalaisilla ja ranskalaisilla.

Palasin reilut kuusikymmentä vuotta taaksepäin kahdesta syystä. Ensinnäkin siksi, että tätä viimeistä Teatteri-lehteä tehdessäni on ollut tarvetta katsoa taakse. Toisaalta siksi, että tässä numerossa tarkastelemme taas kerran sitä, millaista aikakautta kotimaisessa näytelmäkirjallisuudessa eletään vuonna 2011.

Teatteri-lehti perustettiin tammikuussa 1945, vain neljä kuukautta välirauhan solmimisen jälkeen. Jyrkkä ulkopoliittinen täyskäännös, aatteellinen käymistila ja poliittisen järjestelmän huojunta hämmensivät kansakuntaa. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton johtaja, päätoimittaja Verneri Veistäjä määritteli ensimmäisessä pääkirjoituksessaan jälleenrakennusajan teatterin suureksi tehtäväksi ”henkistymisen ja taiteellisten elämysten antamisen”, ei tyytymisen ajanvietteen välittäjäksi. Samalla päätoimittaja asetti lehden näiden tavoitteiden äänenkannattajaksi.

Teatteri-lehti on 66 vuoden olemassa olonsa aikana elänyt suurten yhteiskunnallisten, taiteellisten ja mediamaailmaan liittyneiden muutosten vyöryssä – ja pysynyt hengissä lukemattomista kahakoista ja talouskriiseistä huolimatta. Lehden suhde kenttään on niin ikään kokenut kitkan ja luiston, teurastuksen ja sillanrakentelujen monimuotoisia variaatioita. Julkaisu itsessään on muuttunut tabloidi-kokoisesta viikkolehdestä monien vaiheiden jälkeen aikakauslehdeksi.

Myllerryksistä huolimatta vanhoja vuosikertoja läpikäydessä voi hämmästyä lehden linjojen ikuisuusluonteesta; ajastaikaan tunnutaan tekevän samat keskeiset kysymykset taiteen tehtävästä, sen maailmasuhteista, kansallisuudesta, kansainvälisyydestä sekä taiteenlajin sisäisestä uudistumisesta. Myös taiteilijuuteen ja muun muassa sen sukupuolisuuteen liittyvät seikat ovat puhuttaneet lehden ensiaskelista lähtien.

Tässä numerossa Teatterimuseon johtaja Helena Kallio tarjoaa lähilukukatsauksen lehden viimeiseen kymmenvuotiskauteen, jonka pääväittämäksi näyttäisi muodostuvan alan uuspolitisoitumisen käsittely.

Teatteri-lehden selkärangan ovat muodostaneet sen intohimoiset avustajat ja lukijat sekä toisaalta julkaisuun uskova ilmoittajakunta. Heille kaikille sydämellinen kiitos antoisasta matkanteosta.

Ja matka jatkuu toivottavasti entistä kiihkeämmin. Helmikuussa 2012 ilmestyy ensimmäinen Teatteri&Tanssi -lehti, joka pyrkii vastaamaan ajan haasteisiin kokoamalla tiiviiseen keskusteluyhteyteen myös uudet esittävät taiteet nykysirkuksesta oopperaan.

Entistäkin jännittävämmät seikkailut odottavat. Pysykää mukana, rakkaat lukijat!

Annukka Ruuskanen